Lokakuun taroskooppi

Ruska-aika on nyt kauneimmillaan ja voi sanoa, että syksy on todella täällä. Värikkäät lehdet tanssivat tuulessa, kun luonto valmistautuu vetäytymään talviunille. Pieni flunssanpoikanen yrittää latistaa tunnelmaani, vaan sitä vastaan ovat tehokkaat konstit käytössä: sitruuna-inkivääritee (parasta!), Mynthon-pastillit ja tietenkin villasukat.

Odotan kovasti pääseväni metsään ihastelemaan syksyistä luontoa, mutta toisaalta on ihana käpertyä viltin alle hyvän kirjan ja nessupaketin kanssa, ja antaa itselleen lupa olla vaan. Sairastaminen on parasta ottaa vakavasti, vai mitä.

Olemme nyt siirtyneet vuoden pimeälle puoliskolle, ja voin aistia muutoksen omassa energiakentässäni. Tuntuu, että on aika seurata luonnon esimerkkiä, riisua pois kaikki turha ja aikansa elänyt, ja kääntyä lempeästi sisäänpäin. Lepäämään, pohtimaan syntyjä syviä ja meditoimaan. Syksy ja talvi ovat minulle perinteisesti niitä vuodenaikoja, jolloin henkinen polku kutsuu voimakkaammin puoleensa. Oletko sinä havainnut tämän omalla kohdallasi?

Lokakuun taroskoopissa katsomme pintaa syvemmälle ja sukellamme henkisten asioiden äärelle. Haluan kuitenkin muistuttaa, että henkisyys ja arki eivät ole mitään toisistaan erillisiä elämänalueita, vaan ne kietoutuvat aivan erottamattomasti toisiinsa. Ylimääräinen sähkölasku, mustasukkainen aviopuoliso tai ärsyttävä työkaveri voi olla paras henkinen harjoitus, jos asennoidut siihen oikein. Niinpä tämänkin taroskoopin aiheet konkretisoituvat arkielämässäsi.

Taroskoopin kasvisuositukset ovat peräisin kuvissa esiintyvän The Linestrider Tarot -pakan mukana tulevasta ohjekirjasta. Tämä upea tarotpakka on Siolo Thompsonin käsialaa, ja voit katsoa siitä esittelyvideon Youtube-kanavallani.

Toivottavasti sinä voit hyvin, ja nautit värikkäästä vuodenajasta, ”jolloin jokainen lehti on kuin kukka” (Albert Camus). Lokakuun taroskoopin myötä toivotan sinulle kauniita syyspäiviä ja syvällisiä pohdintoja monen höyryävän teekupposen ääressä. Suosittelen inkivääriä, se vaan on parasta!

♥ Anna ♥

Oinas: Sauvat 7

Tuliselle ja määrätietoiselle Oinaalle lokakuu voi tuoda mukanaan haasteita ja vastoinkäymisiä – eli mainion tilaisuuden kasvaa ja laajentua.

Saatat löytää itsesi tilanteesta, jossa koet tarvetta puolustaa asemaasi tai näkemyksiäsi kilpailevia mielipiteitä vastaan. Mutta ennen kuin reagoit mitenkään, hengähdä syvään ja harkitse tarkkaan. Tällaisen tilanteen hoitaminen parhain päin edellyttää sitä, että kykenet säilyttämään mielenrauhasi, ja nousemaan henkisesti ”vastustajasi” yläpuolelle.

Jos antaudut vihan ja pelon valtaan, kaadat vain bensaa liekkeihin ja avoin konflikti on valmis. Kysy itseltäsi, mihin todella uskot. Jos pystyt seisomaan rauhallisesti ja itsevarmasti asiasi takana, kukaan tai mikään ei horjuta asemaasi.

Sauvat 7 ilmentää myös rohkeutta kohdata vaikea tilanne ”silmästä silmään”, ilman että annat pelon lamauttaa itseäsi ja estää sinua toimimasta. Jos sinuun kohdistuu asiatonta kritiikkiä esimerkiksi kollegojesi toimesta, rohkene jättää se omaan arvoonsa ja keskittyä omaan tekemiseesi. Toisten kateellisuus on vain merkki siitä, että olet saavuttamassa jotakin tärkeää.

KASVISUOSITUS: Inkivääri

Härkä: Maljojen Kuningatar

Käytännöllistä ja maanläheistä Härkää kannustetaan lokakuussa suuntautumaan enemmän tunnemaailmaan, sekä ammentamaan luovuuden lähteestä.

Siirrä hetkeksi arkiset velvollisuudet ja tehtävälistat syrjään, ja heittäydy ”pyhän joutilaisuuden” tilaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi museo- tai teatterikäyntiä, uppoutumista hyvän musiikin pariin, uuden villasukkamallin suunnittelua tai syvällistä keskustelua ystävän kanssa.

Kuuntele Sisäistä Ääntäsi, ja uskalla tarttua avoimin mielin sisimmästäsi nouseviin ideoihin. Jos öljyvärimaalauskurssille ilmoittautuminen tuntuu ajankohtaiselta – tee se! Luovuus ja henkisyys kumpuavat samasta Lähteestä, ja niiden kautta sinun sielusi ilmentää itseään. Harjoittamalla luovuutta pääset lähemmäksi Todellista Itseäsi, ja teet jumalalliselle tilaa elämässäsi.

Voi myös olla, että lokakuussa sinua kutsutaan olemaan hoivaava, lämmin ja empaattinen. Ehkä joku läheisesi kaipaa sinulta erityistä tukea.

KASVISUOSITUS: Omenankukka

Kaksonen: Narri käänteisenä

Lokakuussa ilmamerkki Kaksosen kannattaa varoa heittäytymästä liian lapselliseksi tai piittaamattomaksi jollakin tärkeällä elämänalueella kuten ihmissuhteissa, taloudessa tai terveysasioissa.

Saatat kärsiä peter pan -syndroomasta eli pakoilla vastuuta ja sitoutumista, sillä olet koukussa seikkailuun ja uutuudenviehätykseen. Tai voit olla liian sinisilmäinen ihmisten ja tilanteiden suhteen, eli unohdat kyseenalaistaa omat ideasi, tunteesi ja havaintosi. ”Totuus” uusimmasta ihastuksestasi tai muusta mielenkiinnonkohteesta voi kummuta kahdesta lähteestä: egostasi (pelosta) tai Sydämestäsi (rakkaudesta).

Ihmisen havaintokyky on rajallinen. Jos siis unohdat kyseenalaistaa, tulet todennäköisesti pussaamaan sammakkoa prinssin sijasta, tai sortumaan johonkin muuhun ”ihan päättömään” toimintaan. Tai jokin loistava tilaisuus menee sinulta sivu suun, koska pelkosi estää sinua tarttumasta siihen. Huolehdi siitä, että maadoituksesi on kunnossa.

KASVISUOSITUS: Seetri

Rapu: Maljojen Kuningas

Tunteikkaalla ja empaattisella Ravulla tunne-elämä saattaa olla välillä kuin myrskyävä meri: tunteiden aallot nousevat nopeasti, ja koet ne vahvoina, hallitsemattomina ja jopa pelottavina. Lokakuussa elämä saattaa tarjota sinulle mahdollisuuden oppia tunteista kutsumalla sinut tyynnyttävän ja diplomaattisen johtajan rooliin.

On tärkeää ymmärtää, ettei tunteita voi hallita. Ne todella ovat kuin meren aallot, jotka tulevat ja menevät omia aikojaan. Sinun ei kuitenkaan tarvitse antaa tunteiden hallita sinua ja käyttäytymistäsi. Maljojen Kuningas neuvoo sinua tarkkailemaan tunnereaktioitasi mahdollisimman neutraalisti eli ilman arvottamista, luokittelua ja itsesyytöksiä. Kaikki tunteet ovat inhimillisiä ja yhtä hyväksyttäviä.

Toinen asia joka on tärkeää oivaltaa on se, että sinä et ole tunteesi. Kun opit olemaan samaistumatta esimerkiksi vihaan, sen voima elämässäsi vähenee merkittävästi. Tunteet ovat tärkeitä tienviittoja parempaan itseymmärrykseen. Kun jokin tunne nousee, kysy itseltäsi mitä se voi opettaa sinulle.

KASVISUOSITUS: Frankincense

Leijona: Maljat 8

Maljat 8 viittaa siihen, että lokakuussa Leijonan on tarpeellista ravistautua irti jostakin aikansa eläneestä. Kuka tai mikä elämässäsi ei enää edistä onnellisuuttasi ja inspiroi sinua?

Kyse voi olla yhtä hyvin jostakin henkilöstä tai konkreettisesta asiasta, kuin vanhasta ajattelutavastakin. Jotta voisit ”ottaa ja lähteä”, sinun on tehtävä tietoinen päätös ja katkaistava tunneside johonkin, mikä on saattanut näytellä aikaisemmin tärkeää roolia elämässäsi. Tämä ei välttämättä ole helppoa, mutta se on sitäkin välttämättömämpää, jotta pääsisit polullasi eteenpäin.

Muista, että asioilla ja ihmisillä on sinulle juuri se merkitys, minkä itse niille annat. Ja tiedosta, että olet tärkeän muutoksen kynnyksellä. Tämä muutos palvelee sinun henkistä kasvuasi. Luopumalla sellaisesta mikä on jo tehnyt tehtävänsä, teet tilaa uudelle.

KASVISUOSITUS: Happomarja

Neitsyt: Lantit 9

Lokakuu lupaa Neitsyelle menestyksen ja yltäkylläisyyden ajanjaksoa. Pääset todella juhlimaan sadonkorjuuta, ja nauttimaan työsi hedelmistä. Sadonkorjuun juhlinnassa on pohjimmiltaan kyse kiitollisuuden osoittamisesta Luontoäidille ja kaikille heille, jotka toimivat yhteistyössä Hänen kanssaan, mahdollistaen näin elannon ja toimeentulon.

Osoita siis kiitollisuutesi kaikille, jotka ovat auttaneet sinua pääsemään siihen pisteeseen, missä nyt olet. Muista kiittää erityisesti itseäsi, sillä loppujen lopuksi sinä itse – kukapa muukaan! – olet menestyksesi takana.

Lantit 9 muistuttaa, että vauraus lisääntyy jakamalla, ja jakaminen on myös loistava keino osoittaa kiitollisuutta Elämälle. Jaa siis asiantuntemustasi, ja tue niitä jotka eivät vielä ole yhtä pitkällä omalla polullaan.

Jos sinusta tuntuu, että menestys antaa vielä odottaa itseään, lokakuussa on hyvä aika panostaa itseesi. Kun teet aktiivisesti töitä itsesi kehittämiseksi ja osoitat näin itsearvostusta, Maailma alkaa väistämättä heijastaa sitä takaisin sinuun menestyksen muodossa.

KASVISUOSITUS: Viinirypäle

Vaaka: Miekkojen Lähetti

Ajattelevaisen ja alati tasapainoon pyrkivän Vaa’an sisäinen balanssi saattaa lokakuussa horjua jonkin uuden aatteen tai ideologian vuoksi. Kyse voisi olla esimerkiksi hurahtamisesta uuteen ruokavalioon, kunto-ohjelmaan, tutkimustulokseen, muotivillitykseen, harrastukseen tai uskontoon; johonkin, mikä tuntuu äkkiseltään olevan vastaus kaikkiin ongelmiisi.

Tämä jokin uhkaa ”viedä sinut mennessään” niin, että unohdat terveen arvostelukyvyn ja Oman Totuutesi kuuntelemisen. Miekkojen Lähetti muistuttaa, että toisten ihmisten ajatukset voivat antaa sinulle uusia ideoita ja näkökulmia, ja kannustaa sinua näin eteenpäin omalla polullasi.

Totuus ei kuitenkaan aukene pelkästään kirjoja lukemalla, sillä viisaus muodostuu vain omakohtaisen kokemuksen myötä. Elämään kannattaakin suhtautua Suurena Koelaboratoriona: ota kiinnostava ajatus, ja kokeile miten se toimii käytännössä sinun kohdallasi. Älä hyväksy valmiita totuuksia, vaan uskalla kyseenalaistaa kaikki. Pysyttele avoimena uusille näkökulmille.

KASVISUOSITUS: Tilli

Skorpioni: Sauvat 4 käänteisenä

Syvällinen ja intuitiivinen Skorpioni saattaa lokakuussa kamppailla ristiriitaisten tunteiden ja ajatusten kanssa. Sauvat 4 viittaa nimittäin usein siihen, että saat viimeinkin sen mitä olet kovasti toivonut. Tämä toive tai tavoite voi realisoitua esimerkiksi häiden tai valmistujaisjuhlien muodossa, ja jaat onnistumisen ilon mielellään läheistesi kanssa.

Mutta käänteisenä tämä kortti voi vihjata, että onnen ympärille on kasautumassa tummia pilviä. Ehkä kirkko on jo varattu ja hääkutsut lähetetty, kun alat sisimmässäsi epäillä onko hän sinulle sittenkään se oikea elämänkumppani. Tai epäilykset nousevat vasta siinä vaiheessa, kun seisot alttarilla.

Nousipa epäröinti missä vaiheessa hyvänsä, se on selkeä sisäinen stop-merkki, eli viesti pysähtyä ja harkita uudelleen. Voi olla, että olet tähän saakka kieltäytynyt kuuntelemasta Sisäistä Viisauttasi, ja antanut egosi viedä sinua kuin pässiä narussa.

Käänteinen Sauvat 4 muistuttaa, että olipa tilanne mikä tahansa, on ihan okei puhaltaa peli poikki ja pyytää hiukan miettimisaikaa. Kaikki mahdolliset esteet ja vastaväitteet ovat vain egon yrityksiä manipuloida sinua. Uskalla olla rehellinen itsellesi, niin saat mielenrauhasi takaisin ja voit saavuttaa sellaista, mitä todella haluat juhlia.

KASVISUOSITUS: Hyasintti

Jousimies: Sauvat 3

Lokakuussa seikkailullisella ja energisellä Jousimiehellä on hyvät mahdollisuudet laajentaa näkökulmaansa ja tehdä uusia aluevaltauksia.

Jos olet jo aikaisemmin laatinut suunnitelman ja laskenut verkkosi vesille, lokakuu saattaa merkitä sinulle eräänlaista välivaihetta; nyt et voi muuta kuin odottaa, että tuloksia alkaa näkyä. Ja se ottaa tietysti oman aikansa.

Tulisieluiselle Jousimiehelle tässä on tarjolla mainio kärsivällisyysharjoitus. Sen sijaan että alkaisit hermoilla ja ”hyppiä seinille”, pysy rauhallisena. Luota visioosi ja siihen, että olet valmistautunut riittävän huolellisesti. Näin luot itsellesi parhaat mahdollisuudet menestyä siinä mitä teet.

Jos sinusta tuntuu, että olet jumissa arkirutiineissa ja totutuissa ajatuskuvioissa, etsi lokakuussa aktiivisesti uutta näkökulmaa. Suuntaa kirjastoon tai luennolle, tai matkusta jonnekin missä et ole käynyt aikaisemmin.

Lokakuu voi olla Jousimiehelle myös hyvä ajankohta solmia uusia yhteistyökuvioita ja tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Pidä silmäsi avoinna sellaisten tilaisuuksien varalta, jotka edistävät laajentumistasi ja kasvuasi.

KASVISUOSITUS: Sahrami

Kauris: Lantit 2 käänteisenä

Lokakuussa tunnollisen ja ahkeran Kauriin tehtävälistalle saattaa kasaantua niin valtava määrä kaikenlaisia ”välttämättömiä” velvollisuuksia, että pienimuotoinen romahdus on väistämätön.

Olet todennäköisesti täyttänyt kalenteriasi jo hyvän aikaa, koska et ole osannut, malttanut tai uskaltanut sanoa ei. Olet ehkä tiedostanut haalivasi liikaa kaikkea elämääsi, mutta selittänyt asian itsellesi ”parhain päin” vakuuttamalla, että tilanne on vain väliaikainen. Nyt korttitalo, jota ei ollut alun alkaenkaan suunniteltu kestämään, uhkaa sortua maahan.

Arkinen pikku romahdus (joka saattaa ilmetä esimerkiksi äkäisenä syysflunssana tai nilkan nyrjähdyksenä), on Elämän tapa herätellä sinua kyseenalaistamaan nykyistä elämäntyyliäsi.

Jos sinusta tuntuu, että saatat hyvinkin olla lähestymässä tätä pistettä, voisi olla paikallaan kysyä itseltään seuraavat kysymykset: 1. Oletko onnellinen? 2. Ovatko asiasi tärkeysjärjestyksessä? 3. Jos saisit tietää, että sinulla on vain kuukausi elinaikaa, jatkaisitko samaan malliin loppuun saakka?

Voit myös olla siinä uskossa, että elämäsi on loistavassa tasapainossa ja hallitset kaikkea sataa asiaa kalenterissasi. Mutta katsopas tarkemmin. Ehkä jotkut elämänalueet ovat jääneet huomaamattasi paitsioon.

KASVISUOSITUS: Hierakka

Vesimies: Lantit 6 käänteisenä

Omiin ajatuksiinsa helposti uppoutuvalla Vesimiehellä voi olla lokakuussa haasteena ylläpitää saamisen ja antamisen välistä tasapainoa.

Kyse voi olla sisäisestä ristiriidasta: haluaisit jakaa, mutta ”järkesi” haraa vastaan. Toisin sanoen egosi uskottelee sinulle, että jos jaat omastasi, olet vaarassa menettää ”kaiken”. Sydämesi kuitenkin tietää, ettei mitään todella arvokasta voi menettää, ja että vauraus lisääntyy jakamalla.

Niinpä se kannustaa sinua olemaan antelias, ja jakamaan ideoitasi, lahjojasi ja muita resurssejasi maailmaan. Näin vauraus ja hyvinvointi saavat mahdollisuuden laajeta ja lisääntyä myös omassa elämässäsi. Älä pihtaa, vaan anna takaisin ja tue toisia.

Lantit 6 voi myös varoittaa sinua eristäytymästä liiaksi omaan maailmaasi ja oman pääsi sisälle. Tarvitset avointa vuorovaikutusta, jotta runsaus voi virrata vapaasti elämässäsi. Jos todella tarvitset jotakin, ojenna reilusti kätesi ja pyydä apua. Eristäytyminen ei ole ratkaisu, vaan uhrin ja häviäjän asenteesta luopuminen.

Jos sinusta tuntuu, että suhteesi materiaan kaipaa selkiyttämistä, lokakuu voisi olla hyvä ajankohta tutustua KonMarin ideologiaan. Luopumalla kaikesta turhasta, eli sellaisesta mitä et todella tarvitse ja mikä ei enää tuota sinulle iloa, vapautat itsesi ylimääräisestä stressistä ja painolastista. Samalla raivaat elämääsi tilaa tietoisemmalle ja tasapainoisemmalle olemiselle.

KASVISUOSITUS: Humala

Kalat: Maailma käänteisenä

Tunteelliselle ja intuitiiviselle Kaloille elämän taitekohdat ja murrosvaiheet saattavat olla haasteellisia.

Lokakuussa alitajunnastasi kumpuava pelko ja ahdistus saattavat saada sinut vastustamaan voimakkaasti siirtymistä uuteen vaiheeseen elämässäsi. Tiedät syvällä sisimmässäsi, että sinun on aika päästää irti menneistä, mutta houkutus ripustautua tuttuun ja ”turvalliseen” on suuri.

Välttämätöntä muutosta ei voi kuitenkaan jarruttaa loputtomiin. Jokainen täyttää aikanaan 50 vuotta, vaikka haluaisi olla ikuisesti parikymppinen. Käsittele muutokseen liittyvää ahdistusta työstämällä tunteitasi (ks. Rapu: Maljojen Kuningas). Vaikeiden olotilojen keskellä on lohdullista pitää mielessä, että kovinkin myrsky menee aikanaan ohitse.

Yritä olla nojaamatta pikaratkaisuihin, eli tunteiden turruttamiseen esimerkiksi alkoholin tai shoppailun avulla; tällainen välttely vain pitkittää tilannetta. Yritä nähdä muutos uhkan sijasta mahdollisuutena.

KASVISUOSITUS: Neilikka

Kuvat

Tämän postauksen kuvat ovat omiani, ethän käytä niitä ilman lupaa.

Lue lisää

Syyspäiväntasaus tuo syksyn tullessaan

Se Oikea auttaa sinua kasvamaan ihmisenä

Tarotin ABC: Mitä tarot on? (osa 1)

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti!