kuva päivänkakkaroista

Testaa, mikä juhannuskukka sinä olet!

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on pinterest

Juhannuskukiksi on tavattu kutsua monia sellaisia kasveja, jotka kukkivat juhannuksen aikaan. Niistä on tehty koristeellisia kimppuja ja seppeleitä keskikesän juhlaan, ja ne ovat myös monen perinteisen juhannustaian tärkeä ainesosa.

Tee Lumoisan leikkimielinen testi ja selvitä, mikä juhannuskukka sinä olet! Saat myös omaan kasviisi liittyvän maagisen vinkin. ♥

0%

Mikä on astrologinen aurinkomerkkisi ("horoskooppimerkkisi")?

Mikä on astrologinen kuumerkkisi?

Jos et tiedä vastausta, valitse "en tiedä".

Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Introvertti eli sisäänpäin suuntautunut henkilö ei viihdy huomion keskipisteessä, ja hän tarvitsee paljon omaa aikaa. Ekstrovertti eli ulospäin suuntautunut henkilö puolestaan on sosiaalinen, ja viihtyy hyvin isommissakin seurueissa.

Mistä haaveilit nuorena?

Valitse kuva, josta pidät eniten

kuva naisista naamiaisissa
kuva naisesta kukkapellolla
kuva naisesta kirjoittamassa
kuva naisesta retkeilemässä vuorella
kuvassa nainen pitää muffinssipeltiä käsissään
kuva pariskunnasta rannalla
kuva tytöstä ja lemmikkikanista
kuva naisesta lukemassa kirjaa

Mikä sinulle on tärkeintä parisuhteessa?

Lempivärisi?

kuva punaisesta kahvipannusta
kuva oransseista kukista
kuva keltaisesta autosta
kuva vihreästä käärmeestä
kuva sinisistä meduusoista
kuva violetista taivaasta
kuva vaaleanpunaisista kukista

Mistä aiheesta keskustelet mielelläsi?

Vahvuutesi?

Valitse kivi

kuva ruusukvartsista
kuva lapis lazulista
kuva aventuriinista
kuva sitriinistä
kuva punaisesta kivestä
kuva unakiitista

Miten vietät juhannusta mieluiten?

Testaa, mikä juhannuskukka olet
METSÄTÄHTI

kuva metsätähdestä

Onneksi olkoon, olet syvällinen ja intuitiivinen Metsätähti! Metsätähtenä sinä olet luontainen mystikko ja oraakkeli, joka toimii tulkkina ja kanavana ihmisten maailman ja henkisempien tasojen välillä. Olet vanha sielu, ja tunsit jo nuorena olevasi erilainen kuin perheesi ja ystäväsi, ikään kuin toisesta maailmasta. Sinulla saattoi olla jo lapsena yliluonnollisia kykyjä kuten selvänäköisyystaipumusta. Saatoit myös muistaa katkelmia edellisistä elämistäsi, nähdä enneunia tai seurustella edesmenneiden henkien kanssa. Ehkä koit outoa ja selittämätöntä koti-ikävää jonnekin kauas, tähtien taakse. Samalla tiedostit, että olet tullut maan päälle suorittamaan tärkeää tehtävää: auttamaan ihmisiä heidän henkisellä polullaan. Tunnet syvää yhteyttä luontoon ja koet vahvaa sympatiaa ihmiskuntaa kohtaan. Et ole kuitenkaan kovin sosiaalinen, vaan viihdyt omissa oloissasi. Luonnon tuhoaminen, sota ja muut ihmisten ongelmat aiheuttavat sinussa syvää surua. Samaan aikaan kuitenkin uskot ja luotat siihen, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu. Ja tämä luottamus antaa sinulle voimaa jatkaa eteenpäin. Ihmiset hakeutuvat sinun luoksesi, kun he ovat valmiita pysähtymään ja raottamaan salaisuuksien verhoa. Sinulla on kyky saada heidät näkemään asiat laajemmasta perspektiivistä. Näin valosi leviää ympärillesi, ja vahvistaa koko ihmiskunnan tietoisuutta. Maaginen vinkki: Metsätähti liittyy totuuteen, toivoon, paranemiseen ja eheytymiseen, korkeampaan tietoon sekä universaalin yhteyden kokemiseen. Metsätähdet eivät viihdy maljakossa, joten on parempi hakeutua niiden seuraan luonnon keskelle. Meditoi metsätähtien keskellä, kun haluat tasapainottaa kruunuchakraasi ja vahvistaa yhteyttäsi kaikkeen olevaiseen. Oletko epävarma, miten edetä? Aseta yksi metsätähti tyynysi alle, ja pyydä sitä näyttämään sinulle unessa seuraava askel eteenpäin.
KISSANKELLO

Onneksi olkoon, olet omaperäinen ja idearikas kissankello! Kissankellona sinä olet luontaisesti utelias ja avoin ihminen, jolla on vilkas mielikuvitus ja kyltymätön tiedonjano. Saatat kokea voimakkaasti jo nuorella iällä, että Oman Totuuden löytäminen ja ilmaiseminen on sinun tärkein tehtäväsi tässä elämässä. Sinulla voi olla perhettä tai sitten ei. Joka tapauksessa aatteet ja ideat ovat sinulle ihmisiä tärkeämpiä (eikä tässä ole mitään henkilökohtaista; et vain ole niin kiinnostunut ihmisistä). Erityisesti nuorempana saatat olla intohimoinen opiskelija, joka viettää aikansa luennoilla ja kirjastossa. Myöhemmin sinusta voi olla tutkija, opettaja tai joku muu oman alansa huippuasiantuntija. Sinulla voi kuitenkin kestää pitkään, ennen kuin löydät "oman tiesi", sillä maailmassa on niin paljon kiinnostavia mahdollisuuksia! Ehkä kokeilet useampaa ammattia elämäsi aikana, ja menosi saattaa ulospäin näyttää melko poukkoilevalta. Itse olet kuitenkin tyytyväinen, sillä haluat seurata sydäntäsi, ja sitä paitsi janoat uusia kokemuksia ja näkökulmia. Sen sijaan raha ja uran luominen eivät ole sinulla tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla. Olet eteenpäinpyrkivä ja uudistushenkinen, etkä halua jämähtää paikoillesi. Olet myös melko sosiaalinen ja ystävällinen, mutta tarvitset paljon omaa aikaa ja tilaa. Ahdasmielisyys ja epäoikeudenmukaisuus loukkaavat sinua syvästi, ja saavat sinut vetäytymään omiin oloihisi. Rakkaudessa ja parisuhteessa olet ennen kaikkea hyvä ystävä ja yhteistyökumppani. Maaginen vinkki: Kissankello on kurkkuchakran, otsachakran ja keijukaisten kukka, joka liitetään uskollisuuteen, onneen ja itseilmaisuun. Jos etsit uskollista rakkautta, poimi kissankelloja juhannuskimppuusi. Onko sinulla joku kiikarissa? Sujauta hänen oikeanpuoleisesen taskuunsa kissankellon kukka, niin saat hänet rakastumaan itseesi (mutta olethan varovainen tällaisten lemmentaikojen kanssa, ja muistat kunnioittaa toisen vapaata tahtoa). Menossa työhaastatteluun tai muuhun tärkeään esiintymiseen? Kissankello taskussa tai laukussa voi auttaa sinua ilmaisemaan itseäsi selkeästi, ystävällisesti ja totuudellisesti.
METSÄKURJENPOLVI

kuva metsäkurjenpolvesta

Onneksi olkoon, olet ihmisrakas ja tunnollinen Metsäkurjenpolvi! Metsäkurjenpolvena sinä olet luontainen hoivaaja ja huolenpitäjä, "synnynnäinen äiti". Tämä ihmistyyppi on jo hyvin nuorena kypsä ottamaan vastuuta muista ihmisistä, ja saattaa ilmoittaa jo alle parikymppisenä perustavansa perheen. Olet naisellinen, lämmin ja käytännöllinen ihminen, ja saatat työskennellä esimerkiksi sairaanhoitaja tai lastentarhanopettajan. Lapset ja eläimet ovat lähellä sydäntäsi, ja olet selkeästi perheihminen. Mikäli sinulla ei ole elämänkumppania ja lapsia, lemmikit ja ystäväpiiri (tai muu ihmisyhteisö) toimittavat tätä virkaa elämässäsi. Olet todennäköisesti melko perinteinen ihminen, ja parisuhteessa kannatat perinteisiä miehen ja naisen rooleja. Rakkaudessa olet uskollinen ja huolehtivainen kumppani, joka asettaa parisuhteen ja puolison helposti omien tarpeidensa edelle. Tärkeysjärjestyksessä ykkösenä sinulla kuitenkin ovat lapset. Ja joskus myös lemmikit saattavat mennä kumppanin edelle. Olet pidetty ja arvostettu ystävä, sillä sinun tukeesi voi aina luottaa. Työntekijänä et välttämättä ole kovin innovatiivinen tai kunnianhimoinen, mutta hoidat aina työsi tunnollisesti. Maaginen vinkki: Metsäkurjenpolven perinteinen lempinimi on "juhannuskukka". Se liitetään erityisesti hedelmällisyyteen, rakkauteen ja luovuuteen. Onko sinulla vauvahaaveita? Kerää metsäkurjenpolvia juhannuskimppuusi vahvistamaan toivettasi. Jos haluat nostattaa mielitiettysi lempeä sinua kohtaan, voit lisätä muutaman metsäkurjenpolven kukan hänen teekuppiinsa (mutta käytä tällaisia lemmentaikoja harkitusti ja toisen vapaata tahtoa kunnioittaen). Kasvia voi käyttää myös kummitusten ja pahantahtoisten henkien karkottamiseen.
JUHANNUSRUUSU

kuva ruususta

Onneksi olkoon, olet romanttinen ja herkkä Juhannusruusu! Juhannusruusuna sinä olet nuorekas, avoin ja tunteellinen Maljojen Ritari -tyyppi, joka on omistanut elämänsä aidon rakkauden etsinnälle. Uskot vakaasti Siihen Oikeaan, ja olet valmis menemään vaikka maailman ääriin hänet löytääksesi. Et tyydy mihinkään vähempään kuin vuosisadan rakkaustarinaan, joten jos olet jo hiukan varttuneempi Ruusu, sinulla voi olla jo lukuisia lyhyehköjä parisuhteita takanasi. Ihastut helposti, sillä haluat nähdä ihmisissä ensisijaisesti heidän parhaat puolensa. Uskot, että pohjimmiltaan jokainen on hyvä. Olet myös valmis tekemään melkein mitä tahansa rakkaasi tähden. Niinpä sinun on helppo ajautua "pelastajan" tai "hoivaajan" rooliin, jossa yrität ratkaista kumppanisi ongelmia hänen puolestaan. Ihastut helposti ja olet kiihkeä rakkaudessasi, mutta toisaalta ihastuksesi saattaa loppua kuin seinään huomatessasi, että hänkin on ihan tavallinen sammakko. Vaikka olisit pettynyt tällä tavalla lukuisia kertoja, jaksat pysytellä positiivisena ja uskoa, että jonakin päivänä sinua vielä onnistaa. Ja näin tulee käymään, kunhan opit hillitsemään tunteesi ja kuuntelemaan intuitioasi. Maaginen vinkki: Juhannusruusu liitetään rakkauteen, uskollisuuteen ja magiaan. Valkoisen ruusun terälehdet teessä tuovat enneunia, ja vahvistavat selvänäkökykyä. Ruusut ovat suosituimpia rakkauskasveja, ja niitä voi käyttää kaikissa rakkausloitsuissa. Valkoiset ruusut ovat erityisen hyviä ihmissuhdeongelmien ratkaisemisessa. Vahvista ja tasapainota sydänchakraasi hieromalla ruusuöljyä rintakehällesi. Juhannuskokkoon heitetyt ruusun terälehdet tuovat onnea.
VOIKUKKA

kuva voikukista

Onneksi olkoon, olet rohkea ja seurallinen Voikukka! Voikukkana sinä olet itsevarma, sosiaalinen ja aktiivinen Sauvojen Kuningatar -tyyppi, joka tietää mitä haluaa ja seuraa rohkeasti sydäntään. Olet elämäniloinen ja positiivinen ihminen, ja nautit huomion keskipisteenä olemisesta. Jos olet nuori Voikukka, kuulut todennäköisesti moniin yhdistyksiin tai muihin sosiaalisiin piireihin, joissa pääset osallistumaan ja emännöimään. Jos taas olet ehtinyt jo kypsempään ikään, eikä sinulla ole enää pieniä lapsia, nautit voidessasi keskittyä itsesi kehittämiseen, harrastuksiisi ja työhösi. Saatat olla melko kunnianhimoinen, ja työuran rakentaminen voi olla tärkeällä sijalla elämässäsi. Toisaalta voit yhtä hyvin toteuttaa itseäsi myös jonkin harrastuksen parissa. Rakastettuna olet intohimoinen ja hauska kumppani, joka kaipaa huomionosoituksia. Myös ystävänä olet hauskaa seuraa, ja sinun on helppoa tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Sinulla saattaa olla taipumusta olla toisinaan hiukan impulsiivinen tai ylidramaattinen, mutta tämä annetaan sinulle helposti anteeksi. Maaginen vinkki: Voikukkaa voi käyttää ennustamiseen ja henkien kutsumiseen, ja se edistää toiveiden toteutumista. Kerää siemenpäinen voikukka täydenkuun yönä ja puhalla siemenet neljään ilmansuuntaan, niin toiveesi toteutuu. Juhannuksena kerätyn voikukan uskotaan suojelevan esimerkiksi pahantahtoiselta noituudelta.
PÄIVÄNKAKKARA

kuva päivänkakkarasta

PÄIVÄNKAKKARA Onneksi olkoon, olet viisas ja oikeudenmukainen Päivänkakkara! Päivänkakkarana sinä olet totuudellinen, suorapuheinen ja itsevarma Miekkojen Kuningatar -tyyppi, jolla on paljon elämänkokemuksen tuomaa syvällistä ymmärrystä asioista. Älykkyyttäsi ja objektiivisuuttasi arvostetaan laajasti, ja ihmiset hakeutuvat luoksesi erityisesti ongelmatilanteissa. Olet erittäin itsenäinen, ja tunnet itsesi hyvin. Myös ihmistuntemuksesi on erinomainen, ja niinpä helppoheikkien on turha yrittää houkutella sinua heinälatoon juhannustansseissa: näet helposti naamioiden taakse, eivätkä pehmoiset puheet tehoa sinuun. Olet loistava keskustelija, ja sinulla on omaperäinen huumorintaju. Rehellisyytesi on tinkimätön, ja sanot asiat niin kuin ne ovat. Joskus saatat olla vähän turhankin suorapuheinen, ja tämä voi pelästyttää tai ärsyttää toisia ihmisiä. Olet tottunut selviämään itse ja hoitamaan asiat omalla tavallasi, joten sinun voi olla vaikea jakaa vastuuta ja sitoutua syvemmällä tasolla. Varo sortumasta kylmyyteen ja katkeruuteen. Nauti sen sijaan upeudestasi, ja huolehdi siitä että Sisäinen Lapsesi pääsee riittävästi esille. Maaginen vinkki: Päivänkakkara piristää mieltä, ja vahvistaa lapsenomaista elämäniloa. Se sopii erityisesti vähenevän Kuun rituaaleihin. Kerää kimppu päivänkakkaroita maljakkoon, tai istuta niitä pihallesi. Puutarhassa päivänkakkara suojelee ukkoselta ja salamoilta. Taskussa kannettuna päivänkakkara houkuttelee puoleensa rakkautta ja hyvää onnea. Jos olet kadottanut rakkaimpasi, nuku päivänkakkaran juuri tyynysi alla, niin hän palaa takaisin.
KIELO

kuva kielosta

Onneksi olkoon, olet empaattinen ja luova Kielo! Kielona sinä olet intuitiivinen, taiteellinen ja herkkä Sydänten Kuningatar (tarotpakassa Maljojen Kuningatar), joka tuntee vahvasti niin omasta kuin toisten puolesta. Elämän vastoinkäymiset saattavat koskettaa sinua syvästi, ja niinpä sinulla voi olla taipumusta esimerkiksi ahdistua tai masentua. Olet ystävällinen ja seurallinen, mutta tarvitset myös paljon omaa aikaa ja rauhaa. Niinpä saatat kokea erityisen haastavina perheen perustamista seuraavat "ruuhkavuodet", jolloin toisten tarpeet tuntuvat menevän jatkuvasti omiesi edelle. Jos olet tässä tilanteessa, muista olla itsellesi lempeä ja huolehtia siitä, että saat levätä riittävästi. On ihan ok sanoa joskus ei. Ystävänä olet se avosydäminen tuki ja kuuntelija, joka ei koskaan arvostele tai vähättele toisia. Sinulla on loistava kyky asettua toisen ihmisen saappaisiin, ja osoittaa myötätuntoa häntä kohtaan. Rakkaudessa ja parisuhteessa olet uskollinen kumppani, joka kaipaa aitoa läheisyyttä ja myös romantiikkaa. Empaattisuutesi tähden osaat lukea kumppaniasi loistavasti, ja tiedät heti jos jokin on vialla. Niinpä sinulta on vaikea salata asioita. Toisaalta sinulle voi tuottaa vaikeuksia nostaa tarpeen tullen kissa pöydälle, sillä pelkäät loukkaavasi toista. Opettele pitämään omista rajoistasi kiinni, niin et polta itseäsi loppuun. Maaginen vinkki: Kielo on perinteinen taikakasvi ja lääkeyrtti, joka liitetään kevään jumalatar Ostaraan ja Neitsyt Mariaan. Ennen vanhaan kielon kukista tislattua vettä, "aqua auraa", pidettiin parannuskeinona moniin vaivoihin kuten epilepsiaan ja sydänsuruihin. Maljakkokimppuna tai seppeleenä kielo voikin kohottaa mielialaa, parantaa muistia ja lohduttaa särkynyttä sydäntä (tosin joidenkin lähteiden mukaan kielokimppu tuo epäonnea). Kielo voi auttaa myös suojautumaan pahantahtoisilta hengiltä ja muilta ei-toivotuilta vierailta. HUOM! Kasvi on myrkyllinen, joten pese kätesi jos olet käsitellyt sitä.
ORVOKKI

kuva orvokista

Onneksi olkoon, olet lempeä ja maanläheinen Orvokki! Orvokkina sinä olet käytännöllinen, vakaa ja huolehtivainen muumimamma (tarotissa Lanttien Kuningatar), jonka tukeen voi aina luottaa. Olet perhekeskeinen ihminen, jolle toisten hyvinvointi on sydämen asia. Toisaalta osaat pitää huolta myös omista tarpeistasi. Olet kätevä ja työteliäs emäntätyyppi, jolle on luontevaa olla aina puuhastelemassa jotakin "hyödyllistä". Vähintäänkin sitten olla vaivaamassa leipätaikinaa tai istua kutomassa uutta sukkaparia jälkikasvulle. Et yksinkertaisesti osaa olla tekemättä mitään. Pidät puutarhatöistä, käsitöistä, leipomisesta, eläinten hoitamisesta… ylipäätään kaikesta, missä näkee välittömästi työnsä jäljen. Sinulla voi olla myös oma yritys, ja todennäköisesti menestyt mainiosti sen pyörittämisessä. Ei siksi, että olisit erityisen kunnianhimoinen, vaan siksi että olet ahkera, tarkka ja pitkäjänteinen. Arvostat rahaa ja omaisuutta, sillä se tuo sinulle turvallisuudentunnetta. Ennen kaikkea haluat turvata jälkikasvusi tulevaisuuden. Joskus sinulla saattaa olla taipumusta olla hiukan jyrkkä tai kapeakatseinen, mitä tulee esimerkiksi lastesi elämänvalintoihin. Ystävänä olet se ihanan hössöttävä huolehtija, joka muistaa aina kysyä oletko muistanut syödä riittävästi ja käyttää villasukkia. Parisuhdekumppanina olet lämmin ja luotettava puurtaja. Pidät huolta kumppanisi tarpeista myös haastavampina aikoina, ja arvostat arjen romantiikkaa. Maaginen vinkki: Orvokki liitetään rakkauteen, onneen ja pysyvyyteen. Se sopii mainiosti rakkaus- ja hedelmällisyystaikoihin. Jos etsit kestävää rakkautta, poimi juhannuskimppuusi orvokkeja. Orvokkiamuletti tuo elämääsi rakkautta ja hyvää onnea. Orvokit myös suojelevat pahalta, ja kutsuvat paikalle hyviä henkiä. Niitä kannattaakin istuttaa pihalle estämään onnettomuuksia ja tuomaan siunausta kotiisi.

Share your Results:

Kuvat

Artikkelin kuvat Pixabay, Pexels ja Wikimedia Commons.

Lisälukemista

Kolme superhelppoa juhannustaikaa rakkauteen!

LATAA KUUTYÖKIRJA + TOTEUTA UNELMASI!
Kuutyöskentelyn avulla syvennät itsetuntemustasi, vahvistat yhteyttä luontaisiin sykleihisi, ja edistät tavoitteidesi saavuttamista. Ilmaisesta, 29-sivuisesta Kuutyökirjasta löydät parhaat työvälineet kuutyöskentelysi tueksi. Lisää vinkkejä ja kuutietoutta saat 1 - 2 kertaa kuukaudessa ilmestyvässä uutiskirjeessä suoraan sähköpostiisi.
En pidä roskapostista. Voit luottaa siihen, ettei sähköpostiosoitettasi käytetä muihin tarkoituksiin.

10 ajatusta aiheesta “Testaa, mikä juhannuskukka sinä olet!”

  1. Terttu Grönberg

    Metsätähti! Tunnen, että jokainen sana oli totta 🙂 kuvasi sisintäni hyvin. Kiitos!

  2. Marita Jussila

    Metsätähti, kuvaus meni nin kuin elämäni on mennyt. Kiitos tätä oli kiva tehdä

  3. Taina Kuisma

    Uuu! Voikukka, osu ja uppos! Impulsiivinen osaan olla jopa niin että itseäni ärsyttää, aina suuna päänä ja harkitsematta, onneksi mieheni osaa lyödä jarrut päälle. Eikä nokkapokkaa juuri synny, harkintaa yhä opetellen.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti!

TEE SÄHKÖPOSTITILAUS BLOGIIN

Kirjoita sähköpostiosoite, jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.